Ihmelapsi-haaste


Päivämäärä: 1.tammikuuta.20XX
Sijainti: *salattu*
Ohjelma: Ihmelapsi-projekti
Projekti: RRR (Vaihe 1)

Opastus

Tervehdys kansalainen. Sinut on satunnaisesti valittu osallistumaa Ihmelapsi-projektiin. Hallitus on ottanut huomioon naimattomuutenne ja halukkuutenne hankkia lapsia. Meillä on ratkaisu kumpaankin ongelmistasi. 

Olemme parittaneet teidät toisen samanikäisen kansalaisen kanssa, jonka olemme määrittäneet olevan luonteeltaan samankaltainen kuin te ja, jonka genetiikka on optimaalinen lapsien hankkimiselle.

Teille myönnetään 22 000 simoleonin stipendi ja saatte valita haluamanne tontin. Alatte asuttamaan tätä tonttia tavallisina simeinä. Teidän tulee hankkia haluamaanne työtä ja parhaanne mukaan sulautua naapurustoon.

Ohjelmaan kuuluu se, että teidän tulee lisääntyä ainakin kerran valitun kumppaninne kanssa. Esikoisenne tulee olemaan projektin ultimaattinen keskipiste. ''Ihmelapsi''. 

Kun tämä lapsi on syntynyt, teidän tulee omistaa elämänne mahdollisimman hyvän kasvatuksen tarjoamiseen hänelle. Jakamaton huomionne tulee keskittyä tähän lapseen. Itsenne parantaminen ja myöhempien lapsien saaminen tulee olla Ihmelapsenne parhaaksi. 

Tämä on kilpailu. Sadat muut pariskunnat tekevät samaa kuin te. Näyttäkää jälkeläisen kasvatuskykynne, tehkää paras lapsi mitä tehdä vain voi, ja teidät palkitaan ruhtinaallisesti. 

Ihmelapsi-haasteesta

The Sims 4 Ihmelapsi-haaste antaa sinulle tehtäväksi aloittaa pariskunnalla, hankkia lapsen ja tehdä tuosta lapsesta mahdollisimman lahjakas ja tyytyväinen kuin vain mahdollista ennen kuin lapsi kasvaa nuoreksi aikuiseksi.


Aluksi

Luo uusi perhe siminluonnissa. Sinun tulee luoda kaksi simiä, mies ja nainen. He saavat olla joko tavallisia simejä ja/tai alieneita. Kummankin tulee olla aikuisia (ei nuoria aikuisia). Heidän suhteensa tulee olla ''kämppäkaveri''. Muuten sinulla on täysin vapaat kädet heidän muokkaamisensa suhteen. Saat valita haluamasi tavoitteen ja piirteet, käyttää mitä tahansa Custom Contentia ja tietenkin, antaa heille haluamasi nimet.

Perheen ollessa valmis, muuta heidät maailmaan. Voit valita minkä tahansa tontin, johon sinulla on varaa. Saat muuttaa valmiksi rakennettuihin taloihin ja ladata talon galleriasta. Ainoa ehto kuitenkin on, että talot eivät saa sisältää urapalkintoja tai muita keräilyesineitä, joita ei pysty tavallisesti ostamaan ostotilasta. Olet myös vapaa ostamaan tyhjän tontin ja rakentaa talosi itse ja toisin kuin sukuhaasteissa, saat valita minkä tahansa kokoisen tontin. 

Taaperoista - Haaste toimii lähes samalla tavalla taaperoiden kanssa, mutta taaperoita varten tulee olemaan enemmän pisteitä ja bonuksia.

Vampyyreista - Tässä haasteessa et saa käyttää vampyyreita (vanhempina tai ihmelapsena), koska se poistaa ajanloppumisen uhkan.


Haaste

Ennen kuin pariskunnastasi tulee vanhuksia (kyvyttömiä lisääntymään), sinun tulee hankkia ainakin yksi lapsi. Simiesi tulee olla virallisesti naimissa ennen tätä. Ylimääräisten lasten hankkiminen on sallittua.

Ensimmäinen lapsi tulee olemaan pariskuntasi Ihmelapsi ja tulee syntymästään eteenpäin olemaan pelisi tärkein sim. Mikäli simisi synnyttää useamman lapsen, ensimmäinen nimeämäsi lapsi tulee olemaan Ihmelapsesi. Lapsen sukupuolella ei ole väliä pisteytyksen suhteen. Mikäli ensimmäinen lapsi on alienlapsi (avaruusolennot kaappaavat miessimisi ja miessim tulee raskaaksi), tuosta lapsesta tulee ihmelapsesi. Ihmelapsi saa syntyä niin kotona kuin sairaalassakin. 

Mikäli pariskunta ikääntyy vanhuksiksi ennen kuin ehtivät saada lapsen TAI, mikäli sosiaalityöntekijä vie Ihmelapsen pois, häviät haasteen. 

Haaste loppuu, kun Ihmelapsi kasvaa nuoreksi aikuiseksi.

Kaikki haasteessa tienaamasi pisteet liittyvät Ihmelapseen.


Säännöt

  • Ei huijauskoodeja tai modeja, jotka antavat sinulle selkeän etulyöntiaseman. Huijauskoodit ja modit, jotka ovat pelissä visuaalisista syistä tai ehkäisevät bugeja, ovat sallittuja. Toisin sanoen, aika samanlaiset ei-huijausta-säännöt kuin sukuhaasteessakin.
  • Et saa käyttää minkäänlaista elinikää pidentävää esinettä simellesi. Ei elämäneliksiiriä. Voit kasvattaa lehmäkasvin, mutta et saa juoda siitä saatavaa elämäneliksiiriä pidentääksesi simiesi elämää.
  • Et saa palauttaa henkiin kuolleita simejä, mutta saat anoa viikatemiestä säästämään kuolevan simisi
  • Et saa muuttaa talouteen uusia simejä. Ainoa tapa hankkia lisää simejä talouteen, on lisääntymällä. 
  • Saat muuttaa kenet tahansa perheenjäsenen pois taloudesta, paitsi Ihmelapsen
  • Lasten adoptointi on kielletty. Kaikkien lapsien tulee syntyä simiesi raskauksista.
  • Saat valita ja vaihtaa minkä tahansa taloutesi simin tavoitteen milloin tahansa. Lapsien kasvaessa, saat valita heille mitkä tahansa piirteet
  • Vaikka Ihmelapsi onkin pääsimisi, saat ohjata myös muita taloutesi simejä
  • Elämäneliksiiri on ainoa kielletty palkinto. Ihmelapsi kuin muutkin simit saavat valita mitä tahansa muita palkintoja ja käyttää niitä, miten parhaaksesi näet. 
  • Elinikä tulee olla asetettu normaalinpituiseksi
  • Et saa ostaa mielialaan vaikuttavia Plumbob-lamppuja
  • Pariskuntasi saa ottaa myös Duunipäivä-työn ja saat mennä mukaan töihin siihen saakka, kunnes Ihmelapsi on syntynyt.
  • Perhe saa perustaa yrityksen, mutta mikäli Ihmelapsi on jo syntynyt, hänen tulee olla aina mukana yrityksen tontille matkustaessa.
  • Saat käyttää hedelmiä ja marjoja, sekä musiikkia lapsen sukupuoleen vaikuttamiseen. 
  • Lapsien ikääntyessä taaperoiksi, saat valita heidän taaperopiirteensä, mutta voit myös valita satunnaisen piirteen, mikäli kaipaat haastetta
  • Mikäli omistat Vanhemmuus-paketin, saat vaikuttaa lapsesi tapoihin miten haluat. Paketin mukana tulleet lisäpiirteet (positiiviset ja negatiiviset), lasketaan bonuspiirteiksi normaalien pistesääntöjen mukaan

Pisteytys

  • 1 piste jokaisesta Ihmelapsen hankkimasta taitopisteestä, taaperona ja lapsina hankitut taidot mukaanlukien 
  • 3 pistettä suoritusbonusta jokaisesta tasolle 10 saadusta taidosta (eli taso 10 jossain taidossa antaa sinulle 13 pistettä)
  • 10 pistettä jokaisesta Ihmelapsella olevasta piirteestä. Saat siis jo 40 pistettä kolmesta luonteenpiirteestä ja yhdestä aikuisena saatavasta tavoitepiirteestä. Voit kuitenkin kerätä enemmänkin suorittamalla tavoitteita ja ostamalla bonuspiirteitä tyytyväisyyspisteillä. Yrityksien etuja ei lasketa, niiden hankkiminen on sallittua, mutta niistä ei saa pisteitä.
  • 10 pistettä, mikäli saat hankittua jomman kumman palkintopiirteen taaperona
  • 5 pistettä, mikäli saat kaikki taaperotaidot korkeimmalle tasolle (kaikki muut taso 5, paitsi potta taso 3)
  • Puhdas vaippa-bonus: taaperoiän alusta loppuun saakka, älä saa Ihmelastasi käyttämään vaippaa niin monta kertaa, että se tarvitsee vaihtamista. Tästä saa 2 pistettä.
Taaperoiden vaipat kestävät yhden käyttökerran ilman, että niitä tarvitsee vaihtaa. Toisen kerran jälkeen, taapero alkaa haista (vihreä pilvi taaperon ympärillä) ja vaippa tarvitsee siis vaihtoa. Muista, että taaperot, joilla on alhainen potta-taito, automaattisesti käyttävät vaippaa rakon alentuessa. Näin voi käydä myös taaperoiden nukkuessa, joten tämän suorittaminen voi olla hankalaa, mutta ei mahdotonta. Vaipan haiseminen Ihmelapsen ollessa vauva, ei vaikuta pisteytykseen. 
  • Ihmelapsen saadessa 10 arvosanan peruskoulussa, katso kuinka monta päivää hänellä on jäljellä teini-ikään. Saat päivien määrän verran pisteitä, mikäli onnistut pysyttelemään 10 oppilaana teini-ikään saakka. (esim. mikäli lapsella on 5 päivää ennen teini-ikää, kun hän saa arvosanan 10 peruskoulusta, saat 5 pistettä.) Mikäli Ihmelapsen arvosana laskee 8, menetät bonuspisteet. Näistä pisteistä tulee pysyviä, mikäli Ihmelapsi kasvaa teiniksi päättäen peruskoulun kympin oppilaana. 
  • Teini-iässä sama kuin yllä. 
  • Teini-ikäisenä Ihmelapsi saa 1 pisteen jokaisesta päivästä, joka hänellä on jäljellä nuoreen aikuisuuteen hänen saavuttaessaan huipun jossain teiniammatissa. (esim. mikäli Ihmelapsella on 6 päivää nuoreen aikuisuuteen hänen saavuttaessaan huipun jossain teiniammatissa, saat 6 pistettä.) Mikäli Ihmelapsi erotetaan, ottaa lopputilin tai hänet alennetaan, menetät nämä pisteet.
  • 5 pistettä jokaisesta Ihmelapsen kultamitalin arvoisesta synttärijuhlasta

Voit käyttää tätä kätevää pistetaulukkoa pisteidesi laskemiseen

Haasteen loppu

Ihmelapsesi kasvettua nuoreksi aikuiseksi, haaste on ohi. Mikäli järjestät heille syntymäpäiväjuhlat, haaste ei lopu ennen kuin juhlat ovat ohi. Valitse hänen kolmas aikuispiirteensä. Mikäli sinulla on käyttämättömiä tyytyväisyyspisteitä, voit käyttää ne ennen kuin lasket lopulliset pisteesi. Kun olet valmis, muuta heidät omaan talouteensa yksittäisenä siminä ja tallenna sim galleriaan, merkitse lopullinen pistemääräsi simin galleriakuvaukseen ja käytä hashtagia #WonderChild talouden kuvauksessa.

Muita kysymyksiä ja vastauksia haasteeseen liittyen


K: Saanko pisteitä muiden talouden simien hankkimista taidoista tai tavoitteista? 
V: Et, Ihmelapsen vanhemmat ja sisarukset eivät tule vaikuttamaan haasteen pisteytykseen

K: Voinko käyttää galleriasta lataamaani simiä aloitussiminäni?
V: Kunhan kummatkin ovat aikuisia eikä heillä ole alussa yhtään taitopistettä

K: Saako naissimini tulla raskaaksi jonkun muun miessimin kanssa?
V: Kyllä. Hän voi hankkia jopa Ihmelapsen tällä tavalla. Pidä kuitenkin mielessä, että tätä isää ei voida muuttaa talouteen

K: Saako Ihmelapsi käyttää muiden talouden simien tyytyväisyyspisteillä hankittuja palkintoja?
V: Kyllä! Vaikka Ihmelapsen perhe ei tule koskaan suoraan auttamaan pisteiden hankinnassa, auttamalla heitä menestymään tavoitteissaan ja urillaan voi auttaa Ihmelasta.

K: Kielsit Plumbob-lamput, enkö saa käyttää mielialaan vaikuttavia esineitä?
V: Saat käyttää mielialaan vaikuttavia esineitä ja laittaa mieliala-auran päälle. Lamput ovat kiellettyjä, koska ne on liian helppo saada ja ne ovat niin halpoja. Mieliala-auran sisältävät urapalkinnot, maalaukset ja keräilyesineet ovat sallittuja. Muista kuitenkin, että valmiiksi rakennetuissa taloissa ei saa olla näitä esineitä valmiiksi, sinun tulee ansaita ne.

K: Miten haamut toimivat tässä haasteessa?
V: Mikäli Ihmelapsi kuolee, häviät haasteen ellei joku simeistäsi onnistu anomaan viikatemieheltä hänen pelastustaan. Mikäli joku muu sim kuolee, saat pitää hänen uurnansa tontilla ja olla sosiaalisessa kanssakäymisessä haamun kanssa, et kuitenkaan saa kutsua haamua asumaan talouteen.

K: Onko väliä kuka synttärijuhlat järjestää? Saanko järjestää niitä Ihmelapsen sisaruksille tai vanhemmille?
V: Juhlien järjestäjällä ei ole väliä niin kauan, kun Ihmelapsi on merkattu synttärisimiksi ja saat kultamitalin kyseisestä juhlasta, saat bonuspisteitä. Voit järjestää synttärijuhlat muillekin talouden simeille, mutta et saa niistä pisteitä.

// En ole kehittänyt tätä haastetta, olen vain kääntänyt sen suomeksi. //

Alkuperäiset Sims 4-säännöt: Klikkaa tästä

xoxo, Lotta






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Neljä Kuolematonta Siskoa

Satu-sukuhaaste

Mielisairaala-haaste V3